Esikois-tyttäreni on iässä jossa voittaminen on hänelle tärkeää. Kaikki mitä hän pikkusiskonsa kanssa tekee, on hänelle kilpailua. Hän on kilpailemisen hengessä ja hänelle on äärimmäisen tärkeää saada voittaa ja olla ensimmäinen. "Äiti, olinko minä ekana", on usein kuultu kysymys meidän perheessämme. "Äiti, saanko minä ekana.." Voittamisen halu ja tahto on luja. Jos vain hän jää toiseksi niin siitä seuraa valtavaa tunteiden vuodatusta pettymyksestä ja tappiosta.
Ehkä siksi mieleeni myös nousi tuo Ilmestyskirjan sana joka jatkuu seuraavassa jakeessa näin: "Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän enää koskaan lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni". Jakeessa 21 Johannes jatkaa: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimella..."jne.
"Pidä mitä sinulla" on ja "Joka voittaa" ovat aivan kuin avainasemassa tässä ajatuksessani. Mitä minulla on vaikeuksien ja koetuksien tullessa? Minulla on: Usko.
Hebr. 11:1 "Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy". Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen vaikka oli jo yli-ikäinen. Uskon kautta Aabraham oli kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään vieraaseen maahan. Uskon kautta rakensi Nooa arkin. Uskon kautta otetttiin Eenok pois näkemättä kuolemaa. Uskon kautta uhrasi Aabel paremman uhrin Jumalalle kuin Kain.
Ja Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
Noin kaksi vuotta sitten mieheni sairastui ja sai sydänkohtauksen. Olin sillä hetkellä synnytyssairaalassa hakemassa pienokaistamme kotiin. Olin saanut hänet pari päivää sitten ja oli aika lähteä kotiin. Mutta mieheni ei päässytkään meitä hakemaan. Hänet oli viety ambulanssilla sairaalaan. Voit kuvitella kuinka tunnemaailmassani myllersi. Ei voi olla totta, joko nyt tämä kaikki hyvä otetaan minulta pois! Emmehän ole olleet naimisissa kuin vasta vähän aikaa! Jumala, missä olet!?!
Siitä lähti kova rukoustaistelu. Me rukoilimme yhdessä uskovien ystävien ja seurakunnan kanssa mieheni puolesta. Amerikassa asti häntä muistettiin rukouksin, mutta ennenkaikkea myös Raamatun lupausten mukaan Jeesus itse rukoilee puolestamme. Välillä meinasi paniikki ottaa valtaa ja pelko hiipiä puseroon. Mutta sitten sain rohkaisun sanoja Raamatusta ja uskovilta; ja silloin tiesin ettei ole mieheni aika vielä tullut lähteä pois.
Kun mieheni sitten kotiutui, odotti häntä vastasyntynyt tytär ja pikku-Aada kotona. En osaa sanoin kuvailla sitä iloa ja riemua jota silloin tunsimme.
Tänään, kun mieheni yllättäen taas vietiin ambulanssissa sairaalaan; en mennyt paniikkiin. Raamatun sanat ja lupaukset alkoivat heti elää sydämessäni. Voittamisen tunne, voittajan kruunu ja usko siihen, että Jumala kyllä tietää mitä elämässämme tapahtuu, antoivat minulle uutta voimaa luottaa tulevaan. Ei yksikään hius putoa päästämme Hänen sitä tietämättä! En tiedä mikä tarkoitus tällä kaikella on; mutta Jumala tietää ja se riittää. Uskon kautta myös minä saan luottamuksen siihen, mitä toivotaan. Jumalan kädessä on oma puolisoni kuin myös koko perheemme. Se on kiitoksen aihe josta tahdon tänään kiittää.
Kuka voi erottaa meidät Jumalan rakkaudesta? Room.8:35-39. Ei mikään voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Ei edes tuska eikä ahdistus.
Me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä 2Kor.5:7.
Toivossa olemme pelastettuja.. 1Kor. 8:24-25
Emme tiedä mitä meidän pitää rukoileman, mutta Henki itse rukoilee puolestamme sanomattomilla huokauksilla.. 1Kor. 8:26-27
LOPUKSI: "MUTTA ME TIEDÄMME, ETTÄ KAIKKI YHDESSÄ VAIKUTTAA NIIDEN PARHAAKSI, JOTKA JUMALAA RAKASTAVAT, NIIDEN, JOTKA HÄNEN AIVOITUKSENSA MUKAAN OVAT KUTSUTUT." 1Kor. 8:28
